Suutari Sukuseuran tapaamiset, kokoukset ja päätapahtumat

  1. Serkkujen tapaaminen 20. heinäkuuta 1991 Sotkamossa Matkustajakoti Tikkasella, päätettiin kokoontua kolmen vuoden välein ja valittiin toimikunta organisoimaan tapaamisen.
  2. Serkkujen tapaaminen Paltamon Mieslahdessa Kainuun Opistolla 9. Heinäkuuta 1994, päätettiin perustaa sukuseura ja valttiin toimikunta sen toteuttamiseksi, enne kokousta tutustuimme Juho Eemil Suutarin asuinsijoille Paltamon kivesahoon ja kävimme suvun haudoilla Paltamossa, sekä kiersimme Raappananmäellä.  Juhlapuheen piti Seppo Sammelvuo
  3. Syyskuussa 2004 Suutari-Suutarinen Ry sukuseura perustettiin.
  4. 1. Suutari-Suutarinen seuran kokoontuminen 19.Heinäkuuta .1997 Sotkamossa Vuokatin Hovilla. Päätettiin aloittaa sukukirjan tekeminen ja logon suunnittelu, sekä hyväksyttiin seuran säännöt. Juhlapuheen piti Mauno Suutari ja Sotkamon kunnan tervehdyksen toi kunnanvaltuuston pj. Timo Härkönen.
  5. 2. Suutari-Suutarinen seuran kokoontuminen 4. Marraskuuta 2000 Kajaani Kaukametsän Koutasalissa. Päätettiin muuttaa seuran nimi Suutari Sukuseura Ry:ksi. Juhlapuheen piti Eero Suutari, tilaisuus jatkui iltatilaisuudella Hotelli Kajanuksessa.
  6. Joulukuussa 2001 Suutari Sukukirja julkaistiin ja postitettiin tilaajille.
  7. 3. Suutari Sukuseuran kokoontuminen 12. Heinäkuuta 2003 Vaalassa Manamansalon Saaressa Kassu Halosen taidetalossa. Juhlapuheen piti Vaalan Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Leena-Kaija Pärkkä-Hietala. Ensimmäiset sukuviirit luovutettiin Siiri Ronkaiselle ja Jukka Suutarille. Otto Suutari Rovaniemeltä piti samalla taidenäyttelyn maalaamistaan akvarelleista.
  8. Muistolaatan julkistaminen  Vaalan Veneheitossa Suutarin kylällä paikkaan, jonne esi-isämme Juho Jöns Suutar rakensi ensimmäisen asuinpaikkamme Kainuuseen,laatan julkaisi Onni Suutari Ristijärveltä Tolosenjoelta. Laatan on kaivertanut Jouko Launonen Kajaanista ja se on messinkinen, kooltaan  200x400mm ja kilvessä on teksti: "Tälle paikalle on Juho Jöns (Juntti) Sutar rakentanut kantatila Suutarilan joka on merkitty veroluetteloon v.1616 12.7.2003 Suutari Sukuseura Ry".
  9. 28. Kesäkuuta 2003 Sukuseura osallistui Kainuun soutu tapahtumaan ja palkittiin Huviretkisarjan paras tiimiesiintyminen.
  10. 4. Suutari Sukuseuran kokoontuminen 22. Heinäkuuta 2006 Vuokatissa Snowpolis, tilaisuus oli ensimmäisen kerran kaksipäiväinen tapahtuman, perjantai-iltana kävimme risteilyllä Kajaanista Nuasella ja sen jälkeen illan viettoa Kajaanissa, kokouksen jälkeen lauantaina kokoonnuimme vielä Haudoille ja pidimme ilta-hartauden. Tapaamisissa keskusteltiin omien kotisivujen avaamisesta. Juhlapuheen piti Yli-Insinööri Mauno Saario.
  11. 5. Suutari Sukuseuran kokoontuminen 12. Heinäkuuta 2009 Vuokatin Hovi Sotkamossa.Perjantaina tutustuimme Paltaniemen kuvakirkkoon, jossa saimme Kuulla Lilja Kekäleen muistelmia kirjeen muodossa kirkkomatkasta Paltamosta Paltaniemelle, tämän jälkeen kävimme Paltaniemen vanhalla hautausmaalla suvun jäsenten haudoilla ja pidimme kahvitilaisuuden Eino Leino Talossa jossa Kapsakka esitteli Leinon elämää. Lauantaina Oli ensimmäisen kerran Hermannilta heinään tapahtuma Pohjavaaralla Markku Suutarin tilalla, illalla oli tanssit Pohjavaaralla ja itse kokous sitten sunnuntaina. Juhlapuheen piti Harri Suutari
  12. Alkuvuodesta 2009 Suutari Sukuseura kotisivut julkaistiin Hannu Suutarin toimesta.
  13. 6. Suutari Sukuseuran kokoontuminen pidettiin 15. Heinäkuuta 2012 Kajaanissa Pyörteen tilalla, puheenjohtajaksi vaihtui Lea Romppanen ja päätettiin perustaa huvitoimikunta. Juhlapuheen piti Irja Sirviö. Perjantaina kokoonnuimme Sotkamoon suvun haudoille ja ennakkoon ilmoitettu teatteri peruuntui näyttelijän sairauskohtaukseen. Lauantaina pidettiin jo toisen kerran Hermannilta heinään tapahtuma, jota jälleen isännöi Markku Suutari ja itse kokous sitten sunnuntaina.

 

Kuvia tapahtumista voit katsoa tämän sivuston kuvagalleriasta.

 
 
 
 
 
SUUTARI
SUKUSEURA RY
  

SUUTARI

SUUTARINEN

 

 
 
 
Suutari Sukukirja
Tiedustelut:
Jukka Suutari
p. 040-5841710
 
 
 
 
Sivujen ylläpitäjä: Hannu Suutari, p. 040-563 9383, hannu.suutari@sunit.fi